22.3.2015

Kirpparilöytöonnellisuus

Päätin huomisen ekan työpäiväni kunniaksi käydä kirpputorikierroksella, ja huhhuh kuinka hyvä ajoitukseni olikaan! En ollut pitkiin aikoihin tehnyt kassikaupalla hyviä löytöjä, joten vihdoin oli sillekin taas aikansa.


Ensin kävin Kirpputori Leppiksessä, josta löysin Criminal Mindsin ekan tuotantokauden sekä 
The Dark Knight-DVD:n yhteensä kympillä. Vielä oli pakko ottaa matkaan mukaan kaksi Disney-paitaa, koska no, Disney. Nuff said? Näillä oli hintaa 3€/kpl. Saara approves.

Leppiksestä suuntasin Wendiin & Wiljamiin, jonne melkein kuolin kaikkien niiden ihanien vaatteiden ynnä muiden takia. Onneksi sinne on nyt tullut sovituskoppi, niin edes osa karsiutui pois kun ne eivät näyttäneetkään mun päällä ihan niin hyviltä kuin olin alunperin ajatellut.


Kannoin kotiini kaksi takkia, jonkalaisten tarpeesta mulla olikin ollut puhetta. Punainen True Classics-mikälieulkoilutakki on just hyvä esimerkiksi töihin, kun välillä tulee käytyä lenkillä ja muuta sellaista. Ja tietysti tyypillisenä suomalaisena aion käyttää tätä myös kauppareissuillani pieruverkkareihin ja crocseihin yhdistettynä. Tosin sitä ennen täytyis varmaan jostain ostaa nekin. Tämä takki maksoi viisi euroa, ja tämän myötä tuli olo että olen "vihdoin" kasvanut aikuiseksi. Hah.

Toinen takki on hyvä korvike mun melkein samanlaiselle vihreälle. Olen monia kertoja sitä vihreää takkia pukiessani sanonut, että tää ois paljon kivempi mustana. Tämän löydön myötä ei tarvitse miettiä muita vaatteitaan ihan niin paljon, koska mustanhan kanssa sopii ihan kaikki. Tämä maksoi kolme euroa ja on alunperin Vilasta.

Reppu on Bijou Brigitten ja maksoi euron. Näen jo sieluni silmin itseni matkaamassa Kirkkopuistoon siiderit tässä repussa auringon paistaessa ja mitä kaikkea. Kyllähän nyt jokaisella täytyy olla pussikaljareppu, eikös vaan?

Kuvassa yläoikealla ei kunnolla edes näy kaikkea, mutta joka tapauksessa:
harmaa t-paita 2€
ilmeisesti itsetehty kirkkaansininen villapaita 2€
mustavalkoinen, superleveä ja sivuilta avonainen, ohut neule, MAPP 2€
leggingsit, H&M 1,50€
vaaleat revityt farkut, Blend 2€

20.3.2015

Koifish

Aattelin että mulla on just nyt kaikki edellytykset siihen että kuolisin onnellisena. En kuitenkaan tahdo poistua keskuudestanne ihan vielä, sillä haluan edes kerran päästä ihan käytännössä näkemään miltä näyttää, kun Vansit ja reisitatuointi mätsäävät täydellisesti.



Kiitos, Facebook kirpputoreineen.

3.3.2015

Yltiöpositiivisuus

Viimeinen viikko on mennyt lähinnä hihkuessa erinäisistä jutuista. Ensinnäkin aivan törkeen siistiä, että Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee edustamaan Suomea viisuissa! Tämän vuoden Euroviisut tulevat olemaan ensimmäiset joita minä seuraan.

Toiseksi, mun työssäoppimispaikka on superkiva! Työntekijät on kivoja, asukkaat on kivoja ja kaikki on kivaa. Tai jos on pakko jotain huonoa keksiä, niin mun pitää ottaa aina omat eväät ja se näyttää ikävältä kuukauden budjetissa. Mutta silti, jee!

Kolmanneksi voisi jo sanoa kevän olevan täällä! Mä taitoin jo työmatkan Converseilla. Minä, vilukissa, joka nukun kesällä villasukat jalassa! Selvä kevään merkki kun mun varpaat ei enää jäädy. Eipä sillä että talvessa jotain vikaa olisi ollut, mutta tuntui se kyllä melko pitkältä. Ja kiva saada lisää vaihtoehtoja pukeutumiseen, kun pääsen käyttämään kaikkia kivoja takkejakin, kuten esimerkiksi tätä viininpunaista aitonahkaista rotsia, jonka löysin kirpparilta puolellatoista eurolla. Saara approves.



Neljäntenä hihkunnan aiheena on mun hiukset. Mallista en tykkää sitten yhtään, mutta punainen on haalistunut niin kivasti pois ilman mitään värikäsittelyjä, että pääsen pikkuhiljaa takaisin siihen ihanaan yksisarvispastellitukkaan, jonka menin tammikuun lopulla pilaamaan kirkkaanpunaisella.

Ylempi kuva otettu 2 viikkoa sitten ja alempi eilen.

Viidentenä mainittakoon mun kulmakarvojen kasvatusoperaatio, joka ei vihdoin vajaa kahden kuukauden jälkeen ahdista ja ärsytä enää. Tammikuun kuudentenatoista aloin valittaa kun tykkäisin sellaisista Cara Delevingne-vibaisista tuuheista kulmista, mutta en malta olla nyppimättä omiani. Mun kulmat kasvaa kyllä niin tuuheesti että pääsisin melko lähelle unelmakulmia, jos vaan maltan odottaa.


Lähtötilanteen te tiedättekin, ja tässä nykytilanne. Miten nää voikaan kasvaa näin törkeen hitaasti? Oon siis saanut aikaan vain nuo hajakarvat tuossa alla, mitkä tosin on livenä näyttää mielestäni paljon tuuheammilta kuin kuvassa. Mutta tosiaan, enää ei ahdista ja ärsytä, eli ehkä tästä vielä joskus tulee jotakin.

Viimeisin eli kuudes syy hihkumiseen on ihana ja rakas Sussu, jonka lähettämä synttärilahjamekko tuli tänään postissa. No words needed. Kiitos 

Mistä te hihkutte just nyt?

13.2.2015

Kouluavautuminen

Nyt kun muut viettivät wanhojaan ja penkkareitaan ja nykyinen kouluni on loppusuoralla, on tullut todella paljon mietittyä lukioaikaa ja viimeistä kaksivuotista kun olen ollut amiksessa. En juurikaan keksi lukioajastani hyvää sanottavaa; tykkäsin yhdestä ainoasta opettajasta, mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota edes käydä koko paskaa (ja arvosanat ovat sen mukaiset), ja elämä oli muutenkin siihen aikaan melko syvältä perseestä.
Oon joskus kuullut jonkun perustelleen lukion suorittamistaan ihan vaan sillä, että pääsee sitten tanssimaan wanhat ja viettämään penkkareita. Voi kyllä sanoa että just nää kaks päivää oli ehkä paskimmat koko lukion aikana.
En ois edes halunnut osallistua wanhoihin, ja tottakai sitten just ennen tansseja mulla oli kauhee tauti päällä niin että laihduin vielä vähän lisää jolloin ei ollut toivoakaan että jo muutenkin hieman liian iso puku olisi pysynyt päällä. Heti kun tanssimisesta oli vähänkään taukoa, kävin äidin luona itkemässä kun vitutti niin saatanasti. Yritin pitää mekkoa päällä olemalla hengittämättä ja tanssimalla kädet kiinni kyljissä, mutta siltikin taisin kerran vilauttaa eturiviläisille. Kiva. Tanssien jatkoille en mennyt, koska evvk.

5 vuotta ja 20 kiloa sitten

Penkkaripäivä oli myöskin vähintään yhtä perseestä, ja päätinkin ihan viime hetkellä edes lähteä mukaan. Skippasin myös sen 100 päivää-paskan kun se oli mun mielestä niin turhanpäiväinen. En tajua penkkareita; ostetaan joku nallepuku tai aivan liian paljastava hoitsu-/poliisi-/sotilas-/vankipuku jostain punanaamiosta ja sitten hytistään kolmenkymmenen asteen pakkasessa jossain rekan lavalla ja heitellään karkkeja tuntemattomille. Ja ne karkithan on muuten aivan törkeen kalliitakin. Saara does not approve. Abiristeilyn jätin ihan suosiolla välistä vaikka iskä olisikin suostunutkin sen mulle kokonaan maksamaan, ja sen sijaan menin samana iltana suorittamaan hygieniapassin koetta. Eikä muuten vituta sitten hiukkaakaan -tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän etten olisi viihtynyt siellä, en sitten yhtään.
Toki lukio olisi voinutkin olla hienoa aikaa, jos olisin tuntenut minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kenenkään kanssa yhtään sen enempää kuin koin, mutta se kolmivuotinen oli myös sosiaaliselta ulottuvuudeltaan aivan täyttä paskaa. Tämä taas olisi kenties parantunut huomattavasti jos omat voimavarat ois sillon riittäneet sosiaalisiin suhteisiin. Mutta silti, paskaa.
Kuitenkin olen tyytyväinen siihen, että räpiköin tuonkin läpi. Sitä paitsi -muuten en olisi päätynyt juuri tähän amisryhmään tai välttämättä edes koko alalle.

Verrattuna omiin lukiokokemuksiini melkeinpä mitkä tahansa vuodet olisivat parempia ihan heittämällä, mutta ihan ilman vertailuakin mun amisaikani voittaisi aivan kaiken 100-0. Viihdyin koulussa, suurimmaksi osaksi opiskelu kiinnosti, ja vaikkei kiinnostanut niin oli hauskaa, jokaisen koulupäivän jälkeen odotin illan kuluvan nopeasti jotta taas seuraavana aamuna pääsisin takaisin mestoille.
Meidän ekan vuoden ryhmä oli aivan käsittämättömän loistava, kun kaikki olivat (joskus vähän liiankin) avoimia toisilleen, ja ainakin mun silmiini kaikki tulivat toimeen keskenään. Me hyväksyimme toisemme sellaisenaan, ja moni on sanonut että ensimmäistä kertaa elämässään he uskalsivat olla täysin omia itsejään.
Työssäoppimisjaksot opettivat mulle tosi paljon, ja vaikka esimerkiksi vanhustenhoito jännitti mua aivan saatanasti jo ennen koko koulun alkamista, se oli aivan törkeen siisti kokemus. Ei sillä että mä erityisesti nauttisin perseiden pesemisestä, mutta ymmärrätte varmaan.
Koko tämän kaksivuotisen aikana olen saanut kasaan paljon muutakin kuin opintoviikkoja, ja koen kasvaneeni ihmisenä enemmän kuin koskaan ennen. Tää on antanut niin käsittämättömän paljon muutakin, että se minulle huhtikuussa myönnettävä tutkintotodistus on täysin toissijainen asia.

Keskiviikkona oli mun viimeinen kunnollinen koulupäivä ja torstaina vielä työssäoppimisinfo. Huhtikuun puolella pitäisi käydä vielä rekisteröitymässä Valviraan, ja sitten ei enää koskaan ole mitään asiaa tuonne Steniuksenkadun terveydenhuolto-oppilaitokseen. Todella haikea fiilis, vielä odottelen että tämä iskee ihan kunnolla tajuntaan.
Ensi viikko mulla on hiihtolomaa, jonka jälkeen alkaa mun viimeinen, 7-viikkoinen työssäoppiminen. Sitten se on siinä. Tässä välissä pitäisi vielä miettiä ja hakea jatko-opiskelupaikat ja se stressaa aivan saatanasti, vaikka mulla semiselkeät suunnitelmat jo onkin. Niin ja töitäkin pitäisi saada. Voispa lähihoitajaksi opiskella vielä toiseen kertaan!

25.1.2015

Ja taas!

No enpä ehtinyt mun pastellitukkaani kauaa fiilistellä, kun jo paukahti uudet värit päähän. Perjantaina halusin kokeilla, josko saisin samoja viboja hiuksiini hieman tummempina, mutta lopputulos oli sellainen korallimainen, finnin kanssa sävy sävyyn sointuva ja muutenkin kovin epämääräinen.
Yksi baari-ilta meni sen kanssa, mutta seuraavana päivänä oli pakko tehdä jotain kun oma peilikuva näytti niin epämiellyttävältä.
Mulla ei ole kotona enää monia värejä jäljellä, lähinnä punaista koska poikaystävällä oli punainen tukka tuossa syksyllä. Yhtään sen kummempia miettimättä annoin vaan mennä, ja täähän on nyt taas oikein saaramainen letti! Viime kerrasta on aikaakin jo pari vuotta, ja nyt tuntuu kuin ois taas palannut kotiin.


Aivan varmasti taas viikon päästä valitan, että tukka lähtee kun pitää niin paljon vaalentaa, mutta sehän on sitten sen hetken murhe. Tän punaisen myötä alkoi himottaa sellanen turkoosi tukka, se kun on ehkä ainoa väri mitä mun päässä ei olla vielä nähty. Kenties se seuraavaksi?